torstai 15. syyskuuta 2011

Vekko-opetusmentorointi, miten jatkaa?

Käynnistin keskustelun SAMKin verkko-opetusmentori toiminnan jatkamisesta.

Verkko-opetusmentoritoiminta alkoi SAMKissa vuonna 2003. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli, että mentorointia tarvittaisiin tasaisesti laskevana määränä noin kymmenen vuoden ajan. Näin se onkin toteutunut ja osassa toimipisteitä ei enää ole nimettyä mentoria. Verkko-opetus on mielestäni nyt vakiinnuttanut paikkansa opetuksen tukena ja henkilökunnan osaaminen on kasvanut.

 Ryhmä keskusteli aktiivisesti, mikä osoittanee, että mentorimme ovat hyviä paikassaan :) Suurin osa on ollut sitä mieltä, että mentorointi voidaan tässä muodossa lopettaa. Innovatiivisena vapaamuotoisena keskusteluryhmänä toiminta jatkuu.

Muutamat kantoivat huolta opettajien lähiopastuksen saannista, toisaalta esiin tuli myös ns. ”opittu avottomuus”. Mikään ei estä toimipistettä jatkamasta mentoroinita, jos selvää tarvetta on, mutta kannattaa myös hyödyntää Helpdeskin ja Moodle ylläpido apu.

Summasummaarum. Ajattelin esittää Verkko-opetuksen kehittämisryhmälle, että SAMKin verkko-opetusmentoroiti toiminta tässä muodossa päätyy ja vastaavasti muokkaamme ePro – koulutuksia sellaisiksi, joissa on mahdollisuus ideoida SAMKin käytäntöjä verkko-opetuksessa.

Vähän haikeana totean, että aikansa kutakin. Mentoreista on muodostunut tärkeä etä – lähi työporukka, jos voitte ymmärtää, mitä tarkoitan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti