perjantai 27. toukokuuta 2011

VirtuaaliAMK yhteyshenkilöpäivä 26.5.

VirtuaaliAMK yhteyshenkilöpäivä oli TAMKissa, (ihan mukava paikka pitää kokous, näin Porista katsottuna.) Yhteyshenkilöt tapaavat kuukausittain AC- verkkoneuvottelussa ja puolivuosittain on live-tapaaminen.

Asialistan ulkopuolta nousi yhdeksi päivän aiheeksi AC. Kesken sopimuskauden lisenssikäytännöt muuttuivat radikaalisti, mistä seuraa monen näköistä kikkailua ja kiertelyä ja hinta nousi. No, nyt on mietittävä uudelleen, mikä on se taho, joka parhaiten pystyy tarjoamaan akateemiseen käyttöön verkkoneuvotteluohjelman. SAMKin edellinen: Sametime, oli käytännössä ilmainen koulumaalimassa. Mietintä on käynnistynyt. AC olikin liian hyvä ollakseen totta ;)
Mutta oli siellä muutakin asiaa. VirtuaaliAMK on kiinnostunut kansainvälisestä yhteistyöstä. Ajatuksena on, että portaalissa olisi KV-osa, josta kansanväliset hakijat voisivat hakea suomalaisista kouluista verkko-opintoja. Toistaiseksi jäi olo: liikaa liikkuvia osia! Ajatus ja tavoite kuitenkin hyvä.

Tästä nyt tulee pitkä postaus, mutta vielä yksi asia. Ti-ke oli Samkilaisten työhyvinvointipäivät Aulangolla, 300 samkilaista paikalla. Nyt pitää julkisesti kiittää päivien järjestäjiä, todella onnistuneet päivät sekä liikunnalliset osiot  ja seminaariluonteiset osiot. Kiitos! 

Jälkikirjoitus 30.5.11
Perun AC -kirjoitukseni. Tänään tuli tieto, että AC on palautunut samanlaiseksi kuin ennnen päivitystä! Kiitos Ristolle IlonaIT:lle!
Aulangolta on jo lumet sulaneet :)


perjantai 20. toukokuuta 2011

Learning in the Cloud?

Ennakkotietojen ennakkotietoja!  Laita aika kalenteriin!
 Learning in the Cloud?
Satakorkean verkko-opetuksen työryhmä järjestää seminaarin 
14.10.11 Porissa  klo 9 -12
Tilaisuuden isäntä Heikki Haaparanta TY
Pääesiintyjä Teemu Arina
Heidi Varpelaide, SAMK: SoMe Moodle Miten Moodle-sivu uudistuu sosiaalisen median avulla
Riikka Turtiainen ja Sari Östman TY: Tykkää tästä: Facebook-luento Facebookissa
Harri Ketamo, SAMK: Luotsi, itseohjautuva oppimateriaali – tuloksia ja kokemuksia
Kirsti Jasu-Kuusisto: Mobiilisti pilvessä  
Ja verkkoon tallennettavat case-esitykset:
* Hanna Hyttinen, SAMK ja Sari Vaapio TY: Rohkaisevia kokemuksia korkeakoulujen yhteisistä verkko-opinnoista Satakunnassa
* Pekka Kuisma, SAMK : Opinnäytetyön ohjaus AC- verkkoneuvotteluohjelman avulla
* Heidi Varpelaide, SAMK: SoMe Moodle Miten Moodle-sivu uudistuu sosiaalisen median avulla
* Riikka Turtiainen ja Sari Östman TY, Pori: Tykkää tästä: Facebook-luento Facebookissa
* Harri Ketamo, SAMK: Luotsi, itseohjautuva oppimateriaali – tuloksia ja kokemuksia
* Jarmo Hautaniemi, SAMK: Fysiikkaa verkossa (aihe tarkentuu)
* Hanna Hannukainen, SAMK: Onnistunut Moodle keskustelu – miten ohjaamalla innostetaan?
* Kristian Kiili, TY, Pori: Pelitehdas palvelu: oppilaat pelikehittäjänä
 















Ja taas viikonloppu! Kesäistä keliä luvassa, siispä nurmikonleikkuuseen tästä on suunnattava!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Moodlen kesätauko 21. -22.2011


Moodlea huolletaan juhannusviikolla ja on tiedossa käyttökatko 21. -22.2011. Moodle tuki puolestaan lomailee heinäkuun ajan on taas käytettävissä elokuun alusta.
 Tein tuossa minimalistisen pienen kyselyn, koska siirrytään 2.0 versioon ja tämä täysin epätieteellinen otos kertoo seuraavaa:Moodleen siirrytään kesällä
2012    - 3 ääntä
2013    – 4 ääntä
2014    -2 ääntä
Ei koskaan – ei yhtään ääntä (onneksi)
Kiitokset äänestäjille. Kesä 2013 näyttäisi tämän otoksen perusteella hyvältä – katsotaan.

Ihana aika vuodesta, pohjoispuolen ikkunoista paistaa aurinko aamulla ja illlalla - uudet valot ja varjot asunnossa :)

torstai 12. toukokuuta 2011

Mobiilioppiminen ja HTC Desire HD

Täytyy myöntää, että uusi puhelimeni on aukaissut silmäni. Nyt mobiilikäyttö on niin helppoa, että ei oikeastaan huomaa ”luisuneensa” mobiiliin maailmaan.  Olemme SAMKissa suunnittelemassa ensivuodelle koulutusta asiasta, mutta armottoman myöhässä. HAMK / Mustiala  tarjoaa kiinnostavan  Mobiilikesäkoulun, jo toista kertaa. Harmi, että taaskaan ei päivämäärät sovi. Tosin nyt laitteen käyttö on niin  helppoa, että vain aika on enää esteenä uusien käyttötapojen löytämiseen. Angry Birds ….

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Moodlen kevätsiivous


Nyt on kevätsiivouksen aika! Kuka mitäkin siivoaa ;) minä siivoan Moodlea. Nyt kun opetus alkaa olla lopuillaan, niin on aikaa klaarata omaa Moodle näkymää. Uutena palveluna SAMKin Moodleen on tullut lomake, jolla voi tilata hallinnoimansa pohjan a) arkistoinnin b) poiston. Nyt vanhat pois silmistä!









Puutarha on täynnä myyränkoloja, ääk. Pitänee laittaa kasvosuoja, kun menee pöyhimään myyrien tuhoamia kukkapenkkejä, DAM!